Kuukausitilaukset rullaavat luottokortilta, firma kiittää ja pieni artisti itkee rojaltien puutetta. Miten kuuntelemansa musiikin voi tänä päivänä omistaa ja aidosti tukea fanittamaansa yhtyettä?

Nykyisessä suoratoistoon keskittyvässä maailmassa on hyvä ottaa välillä ajatus kauniiseen käteen ja pohtia irrottautumista kuukausitilausten oravanpyörästä. Erilaisia palveluja testatessa ja määräaikaisiin sopimuksiin sitoutuessa käy helposti niin, että palvelu unohtuu johonkin taustalle rullaamaan ja kuukausimaksut veloittuvat automaattisesti pankki- tai luottokortilta kuukausittain, kuin huomaamatta. Tästä saattaa hyvinkin koitua kymmenien ellei jopa huolimattomammilla ja lepsummilla käyttäjillä kolminumeroisten euromäärien kulut kuukaudessa.

Olen lapsesta asti ollut vilkkaalla mielikuvituksella varustettu. Lapsuuden leikeissa taivaalla lentelivät lohikäärmeet, metsät olivat maagisia ja kaikkialta löytyi salaisuuksia. En ollut edes tietääkseni lukenut mitään fantasiakirjallisuutta, mutta mieleni kehitti ja putkautteli kätköistään jos jonkinlaisia taikuuteen ja muihin tuohon genreen kuuluviin ominaispiirteisiin sidottuja tarinoita.

Mielikuvituksen vietäväksi antautuminen oli helppoa ja minut löydettiin tämän tästä seikkailemasta jossain päin asuinlähiötämme, yleistä hämmennystä ja huvitusta aiheuttaen. Pääni sisäinen villi ja kesyttämätön maailma vei mukanaan ja palautti joka kerta ehjänä ja ilolla kyllästettynä takaisin.

Kaipaan tuota maailmaa.

Olen lapsesta asti, eli lähes aina, lukenut kirjoja. Oli tilanne elämässä mikä tahansa, niin minulla on aina ollut pakopaikka, turvasatama, kirjojen parissa. Seikkailut ovat aina odottaneet pienen pienillä kirjaimilla täytetyillä sivuilla, paperin kahina on luonut turvaa ja tuoreen, vasta ostetun kirjan lohduttava tuoksu vahvistanut sitä.

Olen tiennyt joka ikinen kerta kirjan auki narauttaessani, että tästä tulee hyvä matka. Että löydän taas uusia ystäviä kaikkien niiden vanhojen rinnalle. Että pääsen taas matkalle jolla saan elää jo elettyjen tuhansien rinnalle taas uuden kauniin muiston. Olen tehnyt taikoja, kukistanut armeijoita, sukeltanut siniseen laguuniin ja löytänyt elämäni rakkauden kerta toisensa jälkeen. Olen saanut kirjojen riveiltä enemmän ystäviä kuin olen kohdannut oikeassa elämässä.

Lukeminen on ollut minulle henkireikä joka on pelastanut henkeni.

Viime viikonloppuna päättyneet vuoden 2023 Euroviisut olivat lopputulokseltaan pettymyksen täyteiset. Suomalaisten riemu ennakkosuosikin asemassa olleen Käärijän odotetusta menestyksestä — ja jopa mahdollisesta voitosta — kariutuivat pettymykseen ja epäuskoon kun Ruotsia edustanut Loreen voitti kilpailun lopulta varsin pienellä marginaalilla.

Plagiointisyytöksiltäkään ei vältytty ja Loreenin voittobiisi Tattoo kieltämättä kuulostaa aivan täysin ukrainalaisen Mika Newtonin vuonna 2007 levyttämältä jo nimensäkin puolesta yksi yhteen menevältä Tattoo kappaleelta . Jokainen tehkööt tästä omat tulkintansa. Plagiaatti se silti minun mielestäni on.

En ole koskaan tiennyt, että mitä haluan elämässäni tehdä. En ole kertaakaan ollut täysin varma siitä, että mitä kohti olen menossa. Tai edes siitä, että mistä lopulta olen tulossa.

Suomalainen nuori laitetaan 15-vuotiaana mahdottoman tehtävän eteen: ”Edessäsi on lukemattomia vaihtoehtoja, tuhansia erilaisia uramahdollisuuksia ja taas tuhansia erilaisia opintopaikkoja ympäri maailman. Valitse yksi. Tai no saat valita muutaman, mutta ne muut on vain varalla etkä välttämättä pääse niihinkään. Että kannattaa valita se yksi huolella ja harkiten, mutta jos nyt heti valitset kun on vähän kiire tämän kanssa.”

Ja nuori valitsee.

Twitter tekee kuolemaa, kauan eläköön Mastodon!

Näillä sanoilla voisi kuvailla tilannetta, jossa sosiaalisen median metaforinen sodankäynti on tällä hetkellä. Elon Muskin ostaman Twitterin alasajo on kovastikin käynnissä ja etelä-afrikkalaisen miljardöörin äärioikeistolaisten kouriin valuva sosiaalisen median palvelu tuntuu vetävän kuolinkouristuksissaan viimeisiä riidan- ja vihankatkuisia henkäyksiään.

Hyvä niin.

6 kuukautta, 16 päivää, 0 tuntia, 29 minuuttia ja 26 sekuntia takana.

Moi, oon Henkka. Alkoholisti.

Tämä blogi saa alkunsa tarpeesta tuoda tiettäväksi pääkopassani vellovat ajatukset elämästäni. Tarpeesta saattaa tekstiksi kaikki se myllerrys, joka on sotkenut ajatuksiani jo vuosien ajan, mankeloiden jatkuvalla syötöllä kaikesta ohitta levyä josta ei nouse esille oikeastaan mitään. Tasapaksua maisemaa vailla maamerkkejä. Sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä, että lukeeko tätäkään tekstiä kukaan; kunhan saan asioita paperille niin saan samalla oman luomisentarpeeni tyydytettyä.