- TÄNÄÄN TEIN KAIKEN, MUTTA EN MITÄÄNkirjoittanut HenkkaTänään palasin talvilomalta takaisin työarkeen. Whupdiduu. Tuo edellinen ei tarkoita sitä, ettenkö olisi pitänyt työarjen mukanaan tuomaa tasaisuutta hyvänä asiana. Tai, että pitäisin työtäni jotenkin… latteana, tylsänä tai epätoivottavana asiana. Että en viihtyisi työssäni. Päinvastoin. Viihdyn, ja hyvin. Se jokin kuitenkin puuttuu. Olen pian 15-vuotta painanut menemään radiomaailmassa, kaiken opin itseeni imien ja omia taitojani …
- TÄNÄÄN LÖYSIN JÄLLEEN OSAN ITSESTÄNIkirjoittanut HenkkaTänään löysin jälleen osan siitä itsestäni, joka oli unohtunut johonkin alkoholismin ja yleisen elämän läpi kaahaamisen keskelle. Vietin 9 tuntia ammattikorkeakoululla koodaamassa ja 3D-tulostamassa osia tietotekniikan sovellusprojektiamme varten. Perjantaina. Keskellä töistä viettämääni talvilomaa. Joku muu olisi saattanut ajatella, että vapaa-ajan voisi käyttää paremminkin. Vaikka olemalla tekemättä mitään. Minä en. Nautin jokaisesta hetkestä, minuutista ja tunnista, …
- TÄNÄÄN RÄJÄYTIN TAJUNTANIkirjoittanut HenkkaPoistin tänään Spotify-tilini. Vuosien musiikkihistoria soittolistoineen taivaan tuuliin. Tarkoituksella. Syy tilin poistoon oli yhtä aikaa yksinkertainen, että monimutkainen: Tykkään aloittaa välillä alusta niin pienissä kuin isoissakin asioissa. Spotify lienee sieltä keskimittaisesta päästä tällä skaalalla. Alusta aloittamisessa on minulle aina jokin positiivinen alavire. Tai ylävire. Vire. En minä tiedä. Tällä kertaa tein sen kyllästyttyäni musiikkiin. Ei …
- Jyskyn jyskyn jyskynkirjoittanut HenkkaViikonloppu, lauantai, penkkiurheilupäivä, touhupäivä. Käytimme tänään aviomiehensä vastikään menettänyttä ystävääni kauppareissulla. Annoin hänen jutella niitä näitä koko matkan, vastailin niitä näitä takaisin. Tuntui olevan tarpeen. Tyhjänpäiväisen tärkeä höpöttely. Oli mukava olla korvana ja itse pääasiassa hiljaa. Ostin uusia boksereita ja sukkia. Nekin tulevat tarpeen. Päänsärkyä Päätäni on tänään särkenyt koko päivän. Jyskyttävää kipua. Sellaista, joka …
- Superurheiluviikonloppukirjoittanut HenkkaHeräsin tänään kello 5, kuten joka arkiaamu. Menin edellisenä iltana aikaisin nukkumaan ja nukuin totaalisessa tiedottomuudessa. En herännyt kertaakaan yön aikana, mikä on oikeastaan minulle aika epätavallista. Tästä huolimatta aivotoiminnan käynnistäminen oli aamulla varsin haastavaa, eikä kovalevy pyörähtänyt täyteen vauhtiinsa ennen kuin pyöräillessäni töihin. Työpäivä itsessään oli varsin arkinen. Niin sanottu perus aamu. Oli ilo …
- Kapteenin logikirjoittanut HenkkaYksi vuoden 2022 itselleni tekemistä lupauksista on alkaa pitämään julkista päiväkirjaa omilla verkkosivuillani. Jostain kumman syystä olen kuitenkin prokrastinoinut kirjoittamisen aloittamista jo kuukausi kaupalla. Vuosi on siis lähes puolessa välissä ja tekstien määrä on tätä kirjoitusta ennen pyöreä nolla. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Terve. Lokiteksti nro. 1. Captains log: ”What the hell is going …