Melankolian mestari kertoo kattavasti ja kunnioittaen Suomen kaikkien aikojen metallikitaristin elämästä, menestykseen johtaneista tekijöistä sekä tämän syvintä ydintä myöten kahtia repineestä palosta säveltää musiikkia.
(LYHKÄRIT ovat SPOILERIVAPAITA ja LYHYITÄ kirjoituksia lukemistani kirjoista.)
Miika Tenkula on Suomen metallimusiikin historian paras kitaristi. Piste. Tenkulan vertaansa vailla ollut melodiantaju yhdistettynä pohjois-suomalaisiin juuriin, sisäänpäinkääntyneisyyteen ja hirtehisellä huumorilla maustettuun maailmankatsomukseen loivat kokonaisuutena yhdistelmän jota monet ovat yrittäneet kopioida, mutta jossa kukaan ei ole onnistunut eikä tule onnistumaan. Uniikilla mielenlaadulla ja kekseliäisyydellä varustettu säveltäjä teki Sentenced -yhtyeestä yhden aikakautensa hienoimmista orkestereista ja samalla erään tärkeimmistä suomalaista metallimusiikkia muovanneista yhtyeistä.
Tenkula menehtyi 34-vuotta nuorena perinnöllisestä sydänviasta johtuneeseen sydänkohtaukseen. Nuoresta iästään huolimatta kitaristivirtuoosi oli ehtinyt saavuttaa paljon, mutta kaiken saavutetunkin jälkeen hänet palkittiin lähinnä yksinäisyydellä. Ystäviähän Tenkulalla tietysti oli, sydänsellaisiakin, mutta syrjäänvetäytyvän taiteilijan sielu sai elämäntyönsä Sentencedin hautajaisten jälkeen sitä mitä se kenties kaipasikin. Omaa rauhaa, joka lopulta ajoi alkoholismin ja masennuksen kanssa kipuilevan miehen kohti pimeyttä.
Nefertiti Malatyn kirjoittama Miika Tenkulan elämäkerta Melankolian mestari juhlistaa Muhoksen kylästä maailman arvostetuimpien kitaristien joukkoon ponkaisseen miehen elämää kertomalla sen alusta loppuun artistin itsensä näkökulmasta: Minkälaista on olla kaiken keskipisteenä kun ei oikeasti haluaisi olla.
Teos esittelee Tenkulan elämää riivanneen paradoksin: Ilman Tenkulaa ei olisi ollut Sentencediä, mutta ilman Sentencediä ei puolestaan voinut olla Tenkulaa. Kitaristi janosi tunnustusta ja tunsi palavaa halua siihen, että sai musiikkinsa kautta tuoda esille muutoin piilotetut tunteensa sekä tarjota sitä kuuleville lohtua ja tukea. Samaan aikaan hän vihasi esilläoloa ja vältteli sitä kaikin keinoin. Tämän paradoksin luomaa rasitetta ja sen kahtaalle repimisen tuottamaa tuskaa Tenkula ajautui lieventämään alkoholilla ja lääkkeillä.
Jos Tenkula olisi saanut asua kaikessa rauhassa Muhoksella ja soittaa rakasta kitaraansa ilman häiriöntekijöitä sekä pystynyt samalla tavoittamaan kaipaamansa yleisön, niin kaikki olisi mennyt toisin. Tämä on tietysti ajatuksenakin sula mahdottomuus, ja niinpä elämä nakersi pikkuhiljaa palan kerrallaan hänen sielustaan ja sylkäisi pihalle kalutun ja jyrsityn raadon, jota ei oltu tehty tähän maailmaan.
Tenkulan muisto ja musiikki kuitenkin elävät tänäkin päivänä kuulijoissaan. Itse en pysty kuuntelemaan hänen yhtyeensä viimeiseksi jääneen The Funeral Album -teoksen päättävää End of the Road -kappaletta tuntematta vilunväristyksiä, kaipuuta ja kiitollisuutta kappaleen ja samalla Sentencedin ja Miika Tenkulan uran päättäneen soolon kohdalla. Tuohon sooloon kulminoituu hänen koko uransa ja verraton taito säveltää melodioita, jotka jättävät kuulijansa sieluun jäljen.
Melankolian mestari kertoo kattavasti ja kunnioittaen Suomen kaikkien aikojen metallikitaristin elämästä, menestykseen johtaneista tekijöistä sekä tämän syvintä ydintä myöten kahtia repineestä palosta säveltää musiikkia.
Vastaa