Aiemmassa Lyhkärissä kerroin miten Predator: Killer of Killers-animaatioelokuva onnistui yllättämään minut positiivisesti.

Yllättää osaa myös elokuvasarjan tuorein tulokas Predator: Badlands.

Kun olin nuori, niin meillä oli bändi. Bändissä oleminen oli kova juttu koulukiusatulle, syrjäytyneelle, ainoastaan muutaman ystävän elämäänsä löytäneelle raakileelle. En osannut soittaa yhtikäs mitään, joten ryhdyin laulamaan. Myöhemmin opettelin myös soittamaan auttavasti kitaraa. Bändimme soitti Mokoma nimisen lappeenrantalaisyhtyeen covereita, jotka kulkivat droppi-D:stä ja joita oli tarpeeksi helppo, mutta sopivan haastavaa soittaa. Örisin ja karjuin mikrofoniin ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli vapauttavaa.

Bändimme kautta löysin elämääni myös yhden sen vaikuttavimmista yhtyeistä, jonka kitaristi potkaisi minua päähän.

Stam1na.

Olen lykännyt tämän lyhkärin kirjoittamista. En laiskuuttani vaan siksi, että sulattelin. Kokosin palasista mielessäni kokonaisuuden, joka koostuu Stephen Leedsin kymmenistä persoonista ja siitä millä tavalla Brandon Sanderson niistä kertoo. Sanderson on jo pitkään ollut suosikkikirjailijani.

Paitsi, että mies työstää uusia teoksia liukuhihnamaisella tahdilla ja on – jollain ihmeen kommervenkeillä – Legion-teoksensa pääosassa mielensä hallinnasta kamppailevan Leedsin tapaan onnistunut jakamaan huomionsa useita erilaisia tyylejä ilmaiseviin kirjallisiin projekteihin, niin hän osaa tehdä sen myös terävällä kynällä ja viimeistellyllä otteella.

Aloin vuoden 2024 puolella lukemaan omaan verkkaiseen tahtiini Terry Pratchettin tuotantoa alusta lähtien alkuperäiskielellä. Viime vuosi meni lukemisen kannalta tavoitteiltaan aika lailla penkin alle – mikä johtui lähinnä muilla elämän osa-alueilla läsnä olleista paineista ja alakulosta – joten myös Kiekkomaailman seikkailut odottivat paikkaansa käytännössä koko vuoden 2025.

Vuoden viime metreillä aloin kuitenkin tuntemaan oloni taas lukukelpoiseksi ja rykäisin lyhyessä ajassa pakettiin useamman kirjan, sekä aloitin Pratchettin kolmannen velhoteemaisen teoksen Sourceryn.

Dan Brown on Jännä kirjailija. Jännä on kirjoitettu tässä isolla, koska puhutaan niin järkälemäisen suuresta kirjailijasta. Suurmiehiä. Iso poika. Dan Brown ei kuitenkaan ole nerokas kirjailija. Nerokas on kirjoitettu tässä pienellä, koska puhutaan niin mitättömän tavallisesta kirjailijasta.

Dan Brown on myös hyvin menestynyt ja viihdyttävä kirjailija.

Olen joskus lapsuuteni villeinä ja vapaina vuosinani lukenut ison kasan Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan (Discworld) sijoittuvia romaaneja ja pitänyt niistä kaikista. Sieltä täältä pistolukuna tehtyjen seikkailujen myötä olen törmäillyt pitkin Ankh-Morporkin varjoisia kujia, tavannut feminismistä puhkuvia noitia, kohdannut unohdetun kilpikonnajumalan sekä todistanut kuinka hontelo ja tumpelo velho pelastaa turistin vaarasta kerta toisensa jälkeen.

Kaiken tämän olen tehnyt ja todennut jokaisella kerralla kuinka pirun oivaltava ja hauska kirjoittaja Pratchett onkaan.