Avaa silmäsi ja katso kauas tuonne missä pilvien harsot halaavat taivasta missä niiden varjot hipovat maata ja missä aurinko silautuu valopatsaiksi
Näetkö vehreän nurmen joka huojuu tuulessa elämän …
Avaa silmäsi ja katso kauas tuonne missä pilvien harsot halaavat taivasta missä niiden varjot hipovat maata ja missä aurinko silautuu valopatsaiksi
Näetkö vehreän nurmen joka huojuu tuulessa elämän keveys painonaan ja jonka korsilla tanssivat tuhannet joiden kosketusta ei tunne kukaan
Katso ja näe tuo puu jonka oksien alla lepäävät nuo kaksi sielua joiden lempeät kädet suojaavat toinen toistaan joiden yhteyttä ei pysty enää mikään katkomaan
Heidät elämä nujersi, kieroutuneesti kuritti Heidät unohdettiin ja ulos suljettiin
Katso heitä, sillä heitä ei enää kukaan mitätöi
Olisiko niin?
Olisiko niin, että sattumien jumalat antaisivat muutakin kuin virheen että ne toisivat mukanaan jonkun joka kantaisi onnen elementtejä ja kauniiden ajatusten ytimen
Olisiko niin, että tällä …
Olisiko niin, että sattumien jumalat antaisivat muutakin kuin virheen että ne toisivat mukanaan jonkun joka kantaisi onnen elementtejä ja kauniiden ajatusten ytimen
Olisiko niin, että tällä tiettömällä taipaleella voisi kulkea joku muukin joka auraisi polkua kanssani yhdessä jonka rinnalla soisivat laulut jotka halkaisevat yksinäisyyden
Olisiko niin, Että lämmöstä kurottaisi käsi joka tarttuu kiinni ja nostaa ylös Jonka voima herättäisi sanat Joka kertoisi, että: “Näin se nousee, elämä. Ei yksin pimeässä, vaan yhdessä vaalien.”
Olisiko niin, Että sinunkin on sallittua löytää rakkaus?
Kehitys
Osaisipa tavoitella ja haluta sitä mitä on käden ulottuvilla Eikä haikailla perään sen mikä on saavuttamaton
Ihminen, ruttuinen ja pieni kuin nuhjuinen katkera sieni Oppii imemään rahalla kaiken oman …
Osaisipa tavoitella ja haluta sitä mitä on käden ulottuvilla Eikä haikailla perään sen mikä on saavuttamaton
Ihminen, ruttuinen ja pieni kuin nuhjuinen katkera sieni Oppii imemään rahalla kaiken oman ja vieraan omaisuuden
Imisipä tietoa samalla tavalla Oppisipa taitoa kaiken lomassa Tekisipä itsestään sen mitä ihaillen palstoilta selailee
Olisipa ihmisen tavoite kehittyä eikä pyöriä päämäärättömästi eksyneenä pohjolan perällä vailla halua olla parempi
Mitä jos?
Mitä jos
kaiken kokemani jälkeen
herään huomenna
toisenlaiseen tunteeseen
Mitä jos kaiken kokemani jälkeen herään huomenna toisenlaiseen tunteeseen
Mitä jos aamuauringon kehrässä ulkona puhaltaa tuuli joka kantaa minutkin
Mitä jos hahmosi utuinen kuvitelma muuttuukin todeksi ja kiedot käsivartesi kaulaani
Mitä jos hengität minut sisääsi ja minä sinut ja minä sinut aina uudelleen
Mitä jos olenkin väärässä Mitä jos sinua ei olekaan Mitä jos menetän järkeni Mitä jos opin vihaamaan
Mitä jos en enää usko rakkauteen Mitä jos en enää tunne eläväni Mitä jos en enää itke kukkien kuihtuessa Tai mitä jos en enää tunne Mitä jos luovutan
Mitä jos mikään ei muutukaan Mitä jos olen yksin huomennakin
Mitä jos kaikki muuttuu kaikki mikä on minussa kaikki mikä on sinussa Mitä jos mahdollisuus muuttuu todeksi
Versot
Tummasta kuivasta maasta
ympärillään kaaoksen kehrät
Kohoaa kaksi toisilleen turvallista
Versoaa kaksi
jotka hakevat toisiaan
Tummasta kuivasta maasta ympärillään kaaoksen kehrät Kohoaa kaksi toisilleen turvallista Versoaa kaksi jotka hakevat toisiaan
Välillään on tilaa Yllään suojaton taivas Nojaavat toisiaan kohti hiljaisuudessa Nojaavat toisiinsa nälkäisinä kosketuksen toiveesta
Maan alla juurakko joka pitää pystyssä Kietoutuneet toisiinsa näkymättömissä Kietoutuneet toisiinsa hellästi yhteen solmien
Vuosien kuluttua kohtaavat Oksat löytävät toisensa Tarttuu kiinni vastaparistaan Tarttuu kiinni eikä anna kaatua
Siinä ne hiljaa kohoavat toistensa vastakappaleet yhdessä Kaksi erillistä olentoa Kaksi erillistä yksi kokonaisuus
Myöhässä
Olenko myöhässä
vai ehdinkö vielä
Onko joku jo edelläni
Tämä pakotettu rytmi
hakkaa rintani kipeäksi
vaikka sen pitäisi elvyttää
Olenko myöhässä vai ehdinkö vielä Onko joku jo edelläni Tämä pakotettu rytmi hakkaa rintani kipeäksi vaikka sen pitäisi elvyttää
Olenko myöhässä vai onko vielä aikaa Ovatko muut jo onnistuneet Tämän rytmin piti vapauttaa sen sijaan se vangitsi kaiken ulkopuolelleni
Olenko myöhässä vai onko vielä mahdollista Onko joku jo päässyt luoksesi Tämä rytmi on jo kotoisa vaikka alkuun se tuntui vieraalta ja vaati aikaa ja antautumista
Olenko myöhässä ja onko tämä kaikki sittenkin unta Olenko aidosti tässä kanssasi Tämän yhteisen rytmin vallassa joka nyt hakkaa sydämessäni jonka sinä annoit minulle
Parantaja
Näen sinussa
kaiken mikä parantaa
maailman
minutkin
Näen sinussa kaiken mikä parantaa maailman minutkin
Paineen keskelle hellällä otteellasi annat helpotusta hipaisun
Kuin suudelman joka lämmöllään sulattaa kiven ja muuttaa ja vaikuttaa
Sinussa on se mitä tämä sydän kaipaa mitä minä kaipaan ja janoan
Sinä herätit sen joka oli poissa sen osan minussa joka kykenee rakastamaan
Hereillä
Makaan selälläni tyhjyydessä
kehoni on väärässä
En ole ollut minä
unohdin kuinka olla olemassa
Makaan selälläni tyhjyydessä kehoni on väärässä En ole ollut minä unohdin kuinka olla olemassa
Selkäni kaareutuu iskun tullessa Se palauttaa minut takaisin Ymmärrän olevani muistan mitä tunteet tarkoittavat
Hymyily tekee kipeää sillä halvaantuneet kasvoni eivät ole tottuneet vaikutukseen joka sinulla on minuun
Tästä kaikesta on jo viikkoja Nyt hymyilen lakkaamatta ja muistan mitä on hyvä kun vain ajattelen sinua
Enkä vieläkään käsitä täydessä määrässään millainen vaikutus sinulla on minuun Millainen luonnonvoima sinä olet
Olen taas hereillä
Marras
Kaivoin kohmeisin sormin maata
kohdasta johon minut haudattiin
En muistanut mennyttä
tai keskittynyt nykyisyyteen
Kaivoin, koska jotain jäi antamatta
sille martaaksi muutetulle
Kaivoin kohmeisin sormin maata kohdasta johon minut haudattiin En muistanut mennyttä tai keskittynyt nykyisyyteen Kaivoin, koska jotain jäi antamatta sille martaaksi muutetulle
Kaivoin päivät, kaivoin kuukaudet en levännyt, tai halunnut levätä Raadoin, koska menetys piti minut hereillä uneni keskellä Revin haavojani auki tunteakseni vuodattaakseni itseäni lisää
Vihdoin hän otti minut kiinni sulki syleilyynsä ja kuiskasi kuinka kaikki on taas hyvin kuinka menneisyys ei ole minä kuinka tulevaisuus on me
Kuinka minä riitän tällaisena
Kuilu
Kuinka kauan lepäsinkään
Siinä mahossa maaperässä
Josta inspiraatio ryöstettiin
Joka innostuksen tappoi
Joka lähes tappoi minutkin
Kuinka kauan lepäsinkään Siinä mahossa maaperässä Josta inspiraatio ryöstettiin Joka innostuksen tappoi Joka lähes tappoi minutkin
Montako kertaa nostin katseeni Ja näin edessäni pelkkää harmaata Toisinaan näkemättä mitään paitsi epätoivoa imeytymässä jokaiseen soluuni
Kuinka kauan lepäsinkään Palautumatta, latautumatta Päästämättä sielullani ääntäkään Antamatta sanoilleni alustaa Tuomatta itseäni esille
Montako vuotta olin siinä paikassa ja kuihduin olemattomiin keskellä autiutta Toisinaan annetulla tilkalla valheellista lupausta siitä paremmasta huomisesta
Kuinka kauan kestikään ennen kuin nostin itseni ylös ja lähdin taivaltamaan ammottavan kuilun viertä aina vain ylemmäksi kohti pelastusta
Montako kertaa tuijotan yhä siihen kuiluun ja pelkään horjahtavani pimeyteen sillä nousu on vaikea eikä vierelläni ole ketään joka pysäyttäisi putoamiseni
Valmis
Raahasin itseäni tyhjyyden keskellä vuosia
joka suunnassa oli pelkkää mustaa
en löytänyt tukea minkä päällä seistä,
en ketään, joka minua kannattelisi
en ketään, joka haluaisi tuntea minut
Raahasin itseäni tyhjyyden keskellä vuosia joka suunnassa oli pelkkää mustaa en löytänyt tukea minkä päällä seistä, en ketään, joka minua kannattelisi en ketään, joka haluaisi tuntea minut
Haparoiden etsin tietäni pimeässä aioneita toisinaan edessäni näkyi valon pilkahdus häivähdys lämmöstä ja turvasta joka pakeni vinhasti kohti iäisyyksiä loitoten luotani lupauksen jälkeen
Pärskien hukuin hyytävään veteen haukkoen ilmaa, huutaen apua kuuroille korville pauhasin armoa karjuin olemattomille aaveille heikkona upposin yhä syvemmälle
Nyt olen maannut tasaisella maalla keräten voimiani ja noussut seisomaan avannut sydämeni mahdollisuuksille valmiina altistamaan itseni rakkaudelle sille samalle joka tuhosi minut
Olen valmis Antautumaan sinulle sitten jos sinä tunnet samoin
Aave
Tunnen
kuin olisin leijunut
päivieni lävitse
tarkentumatta
Tunnen kuin olisin leijunut päivieni lävitse tarkentumatta
repaleisen harson läpi tuijottanut ohitse kiitävää maisemaa
kehoni kuljettamana vailla ohjaimia suorittanut
kuin aaveena olen leijunut irrallisena kaikesta tapahtuvasta
sattumusten kautta saavuttanut pisteen jossa pääsen vihdoin uinumaan
unessa unhoittamaan kaiken tapahtuneen parantakoot kuormittuneen
Palaudun
Se mistä lähdin
on muuttunut
Vai minäkö tässä olenkin
jollain kummallisella tavalla
vaihtanut palasia itsestäni?
Se mistä lähdin on muuttunut Vai minäkö tässä olenkin jollain kummallisella tavalla vaihtanut palasia itsestäni?
Varsinkin kanssasi huomaan, että peilikuvani on päivittynyt
En ole enää se joka kavahtaa kauas Enkä varsinkaan se joka puskee päin
Olen se, joka on palautunut takaisin siihen ihmiseen joka on valmis rakentamaan maailman yhdessä
Sanovat
Sanovat, että kaikkeen tottuu
Yksinäisyyteen
Kaltoinkohteluun
Siihen, että pettyy
vannottujen valojen palaessa tuhkaksi
Sanovat, että kaikkeen tottuu Yksinäisyyteen Kaltoinkohteluun Siihen, että pettyy vannottujen valojen palaessa tuhkaksi
Luunsiruun käsivarressa ilmaan, joka pakenee keuhkoista iskuun, joka vie voimallaan tajunnan huohotukseen, joka kertoo tarinaa kivusta Kaikkeen tottuu, sanovat
Sanovat, että kaikella on tarkoituksensa Unettomilla öillä Pelkotiloilla Surulla, joka vetää polvilleen paikkaan josta on mahdotonta nousta
Kylpyvedellä, joka täyttää hengitystiet sanoilla, jotka tukemisen sijaan satuttavat käsivarsilla, jotka suojaamisen sijaan kuristavat avunhuudoilla, joihin ei löydy vastaajaa Kaikella on tarkoituksensa, sanovat
Sanovat, että elämä voittaa Minä kysyn, että kenen elämä?
Häive
Ennen kuin aamunkajo
on ehtinyt luoda itsensä uudelleen idän kiirastulessa
Nostan uneliaan käteni
ja hamuan tyhjyyttä vierelläni
Ennen kuin aamunkajo on ehtinyt luoda itsensä uudelleen idän kiirastulessa Nostan uneliaan käteni ja hamuan tyhjyyttä vierelläni
Sinusta on jäljellä vain muiston häive tuoksusi lakanoihini palaneena Kosketuksesi iholleni uponneena Ikuisena olemukseni matriisissa
Hymyilen, sillä tiedän, että olet turvassa tekemässä menneestä mennyttä vahvistamassa nykyistä voimaasi Ja kutomassa tulevaisuuden kangasta
Olen rauhassa, sillä tiedän että tulet takaisin kun on sen aika saavut taas luokseni kun olet valmis ja sisälläsi sykkii vihreys
Sinua varten
Tänä yönä ehdotan
ettet enää pelkää tulevaa
vaan annat tuulen viedä
minne tahansa se johdattaa
Tänä yönä ehdotan ettet enää pelkää tulevaa vaan annat tuulen viedä minne tahansa se johdattaa
Se kantaa kyllä, elämä Niin joku sanoi
Uskon
Ja jos elämä ei kanna niin minä kyllä jaksan sen tehdä Ja jos elämä ei kanna niin minä haluan sen tehdä
En voi kuitenkaan päättää puolestasi vaan ainoastaan tarjota käteni vahvan ja vakaan johon tartut kun sitä tarvitset
Se on siinä sinua varten
Vankilani, suojani
Olin vuodet vankina
sen kivillä vuoratun sellin sisällä
jonka tyhjyydessä kumisivat
loputtomat vaskikellot
minua soimaten
Olin vuodet vankina sen kivillä vuoratun sellin sisällä jonka tyhjyydessä kumisivat loputtomat vaskikellot minua soimaten
Vankina minä olin vaikka omasta tahdostani sen sellin sisustukseen itseni sulautin ja unohdin
Tunteeni, ne moninaiset olin sinne piilottanut itseni, vain kuvajaisen sen sisään sulkenut suojaten
Olin vuodet vankina kunnes sisintäni raotin erään tuntematon sielun arasti kysyessä haluaisinko
Haluaisinko vapaaksi näkemään maailmaa ympärillämme kokemaan uskomattomat ja uskottavat hetket elämään ne
Vastasin myöntäväsit antauduin hänen vietäväkseen ja koin kauneuden hänessä sydäntä riipivän puhtaan
Kuitenkin, kellot kumisivat taas ja minun oli paettava takaisin vankilaani, suojaani pakotettuna takaisin pimeyteeni
Nyt en uskalla enää altistua sillä jokainen kerta sattuu enemmän syvimmän epätoivoisen kysymyksen repiessä sisintäni Enkö riittänytkään?
Kanvaasi
Katselen edessäni olevaa tyhjää kanvaasia
ja täytän sen mielelläni
Tyhjällä pensselillä maalaan siihen muistoni
lapsuuteni kultaiset vehnäpellot
nuoruuteni kipuilut
aikuisuuteni masennuksen ja alkoholismin
Katselen edessäni olevaa tyhjää kanvaasia ja täytän sen mielelläni Tyhjällä pensselillä maalaan siihen muistoni lapsuuteni kultaiset vehnäpellot nuoruuteni kipuilut aikuisuuteni masennuksen ja alkoholismin
Siinä se on Kanvaasilla ja kehystettynä kaikki se mitä rakastin mitä vihasin mitä pelkäsin Kaikki se mistä minut on rakennettu
Valmista teosta kritisoidessani en tunne menetysten tuomaa ikävää vaan odotusta tulevasta jännitystä huomisesta seikkailun nälkää ja toivoa
Sisimmässäni tiedän että menneitä en saa enää kiinni Vaan ne ovat nimensä mukaisesti menetettyjä Vain tulevia mielikuvia yhdessä tallentamalla saavutamme valmiin elämän
Sillä eihän meillä lopulta ole kuin toisemme Sillä ensimmäiset me menetimme
Ajoitus
Revin itseni irti vuosien taakasta
menneisyyden painosta
harteilleni oli kertynyt tuhkaa
joka oli mustannut minut
Revin itseni irti vuosien taakasta menneisyyden painosta harteilleni oli kertynyt tuhkaa joka oli mustannut minut
Vaelsin päämäärättömästi tuntematta itseäni raottamatta sisintäni hitaasti eheytyen
pitkästä taipaleesta huolimatta olin perillä liian aikaisin sillä sinä olit vielä kiinni menneisyytesi verkoissa
Katselin kaukaisuuteen nähden sinut utuna tulevaisuudessa kuinka vahva olitkaan kuinka äärettömän vahva
saapuisit kyllä tänne, tiesin tänne missä pidän sinut turvassa saapuisit kun olisit valmis kun kuu on kiertänyt kehällään
ja minä odottaisin kyllä vaikka maa muuttuisi tomuksi ikuisuuden virratessa ohitseni minä odottaisin
Paleltaa
Minua paleltaa
Lokakuun lohduton huntu
on laskenut silmieni ylle
ja kastellut minut läpikotaisin
ydintäni myöten
Minua paleltaa Lokakuun lohduton huntu on laskenut silmieni ylle ja kastellut minut läpikotaisin ydintäni myöten
Minua paleltaa On paleltanut jo kauan
Ontto sisimpäni janoaa lämpöä kerätessäni sinne minuuteni palasia ehjäksi kuvajaisekseni
Sillä lämmöllä minä hitsaan ne palaset yhteen ja olen taas kokonainen
Mutta mistä paleleva löytää lämmön keskellä kohmeista maisemaa?
Huhuilen pimeässä sateessa kaikkien keskelläkin yksin ja huomaamattomana
Kuulisiko joku? pienen ja hennon kutsuni matkojen takaa kantavan arkuuttani vaimean
Tulisiko joku? nostaisiko hän kätensä suojakseni ja pitelisi minua kunnes tuntisin jälleen tunteideni haamukipua
Olisiko joku? valmis ottamaan minut sisimpäänsä Valmis hyväksymään vajavaisuuteni osaksi itseään
Haluaisiko joku? Minua? Minut? Meidät? Yhdessä taakkaa kannattelevan voiman Jota ei kaada syvinkään talvi
Minua paleltaa. Kumpa sinä huomaisit sen.
Yhtä
Kun varkaat veivät arvokkaimpamme
ja jättivät meidät vaille turvaa
Me löysimme toisemme
Lankavyyhtien keskeltä
Kun varkaat veivät arvokkaimpamme ja jättivät meidät vaille turvaa Me löysimme toisemme Lankavyyhtien keskeltä
Kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa ja suutelin sinua lumisateessa sulatit sisältäni patouman ja muutit sydämeeni
Kun makaat päälläni Ja kuuntelet sydämeni lyöntejä Se hakkaa sinulle tuudittaa sinut uneen
Kun rakastelen kanssasi ja olet minussa kiihkollasi kiinni Me olemme yhtä enkä halua sen koskaan loppuvan
en halua koskaan päästää irti sinusta Sillä me olemme yhtä
Valo
Luonani vieraili tänään valo
Valo oli tullut matkojen takaa
Se istui viereeni ja otti minusta kiinni
Pidellen minua kaaoksen keskellä
Luonani vieraili tänään valo Valo oli tullut matkojen takaa Se istui viereeni ja otti minusta kiinni Pidellen minua kaaoksen keskellä
Valo antoi myös minun pidellä itseään Se loitsi mieleeni kuvioita monimutkaisia säikeitä täynnä risteyksiä ja mahdollisuuksia
Seurasin kuvioita hetken yrittäen löytää reittiä niiden kudelmassa kunnes ymmärsin vihdoin ettei minun ollut tarkoitus
Se tuli luokseni täyttämään minut ei antamaan ohjeita tai vaatimaan Se halusi vain paikan mihin pysähtyä Ja minä annoin sen tehdä niin
Valo jatkoi matkaansa mutta lupasi tulla takaisin ja minä jäin odottamaan
Keskellä
Hiilenmustan taivaan alla
matkojen takaa välittyy ääni
kutsuvana se kantaa
tuulten mukana korviini tuo
sanat: "Tule luokseni"
Hiilenmustan taivaan alla matkojen takaa välittyy ääni kutsuvana se kantaa tuulten mukana korviini tuo sanat: “Tule luokseni”
minä juoksen mittaamattomia matkoja minä juoksen välillämme meriä minä juoksen iättömiä vuoria minä juoksen
matka on pitkä ja voimani ehtyvät matka on niin kovin pitkä enkä jaksa enää juosta en suostu luovuttamaan
minä ryömin halki ajan ja iäisyyden minä ryömin tiettömiä taipaleita minä ryömin tähtien taakse ja takaisin minä ryömin
Kunnes kohtaamme puolessa välissä ja syleilemme matkan täytetyksi
Vieras
Oveen koputtaa joku
Esittäytyy ystäväksi
Tulee kyselemättä sisään
Kääntää elämän nurin
Ei poistu vaan piiloutuu
Oveen koputtaa joku Esittäytyy ystäväksi Tulee kyselemättä sisään Kääntää elämän nurin Ei poistu vaan piiloutuu
Kaksin huoneessa Mutta yksin Kaksin maailmassa Mutta yksin Kaksin elämässä Aina niin yksin
Luulit jo kadottaneesi Kunnes kaivaa jälleen Multaisilla sormillaan Tiensä sydämeesi Ja varastaa väripaletin
Kaksin aamulla mutta yksin Kaksin illalla mutta yksin Kaksin yöllä Aina niin vitun yksin
Vieras tarttui kiinni Eikä päästä irti Vie lämmön peiton alta Sotkee tajunnan Salpaa ilman keuhkoista Saa haluamaan luovuttamista
Saisinpa olla yksin
Oletko?
Oletko katsellut laillani taivaanrantaa ja kuvitellut
miten sen takana odottaa muuttunut maa?
Miten sen takana odottaa.
Yhä odottaa turhaan.
Oletko katsellut laillani taivaanrantaa ja kuvitellut miten sen takana odottaa muuttunut maa? Miten sen takana odottaa. Yhä odottaa turhaan.
Oletko uponnut laillani jaloissasi velloviin aaltoihin ja kuvitellut miten niiden mukana huuhtoutuu pois? Miten niiden mukana huuhtautuu. Huuhtoutuisipa pois.
Oletko tuijottanut laillani edessäsi aamuisin irvistävää kuvaa ja kuvitellut miten helppoa se olisikaan vain pyyhkiä pois? Miten helppoa se olisikaan. Pyyhkiä se helvettiin.
Oletko seurannut laillani ohitsesi villinä vyöryvää elämää ja kuvitellut miten olet osa sitä kaikkea, tuskaa, ikävää ja toisinaan myös autuutta? Miten olet osa sitä kaikkea. Miten ihmeessä?
Oletko katsellut, kahlannut, tuijottanut ja seurannut? Oletko koskettanut, kellunut, toiminut ja osallistunut? Olisiko nyt se hetki kun olet?
Tahdon
Ethän luullut, että unohdin
että unhoittaisin mielestäni
nämä päivittäiset sanani
sinulle sydämessäni
Ethän luullut, että unohdin että unhoittaisin mielestäni nämä päivittäiset sanani sinulle sydämessäni
Alituiseen olet ajatuksissani kaikkeutena aamusta illan ruskoon ja pimeään yöhön unieni keskelle saakka
Ethän luullut, että unohdin en voisi koskaan tehdä niin
En voisi koskaan unohtaa sitä tahtoa joka hakkaa sisälläni Sitä tahtoa, jolle annan itseni
Tahdon lausua sinulle kuinka paljon välitän Tahdon loihtia sinulle kuinka paljon merkitset Tahdon kuiskata korvaasi nämä sanat
Tahdon sinut kaiken sinusta
Kerran
Kerran lapsena satutin itseni
kun hyppäsin vauhdikkaasta keinusta
ja villisti ilmassa kieppuen
ja villisti riemusta huutaen
se huuto muuttui alas tullessani itkuksi
Kerran lapsena satutin itseni kun hyppäsin vauhdikkaasta keinusta ja villisti ilmassa kieppuen ja villisti riemusta huutaen se huuto muuttui alas tullessani itkuksi
Kerran nuorena satutin itseni kun satuin puhumaan eri tavalla ja peläten kyyristyin kasvoni suojaten ja peläten varjoihin vetäytyen se pelko muuttui näkymättömäksi itkuksi
Kerran aikuisena satutin itseni kun uskalsin luottaa pelkoni toiselle ja kavalasti sen vastaani kääntäen ja kavalasti sen minusta viiltäen hän repi sydämeni riekaleiksi
Kerran vain nämä asia tapahtuivat ja vaikka haavat niistä paranevat niin arvet ovat ikuisia ja muistuttavat että kaikesta kaikesta huolimatta voi selvitä
Välillä merkit katoavat
Välillä mietin merkityksiä
sitä, onko väliä, jos merkit katoavat
Välittäisinkö, olisiko merkitystä
jos välien sijaan välimerkit olisivat vallassa
Välillä mietin merkityksiä sitä, onko väliä, jos merkit katoavat Välittäisinkö, olisiko merkitystä jos välien sijaan välimerkit olisivat vallassa
Olisiko välitöntä, vai täysin merkityksetöntä jos välittäisin ja merkitsisin kaiken välillisesti merkkaisin nimelläni ja joku ei välittäisi merkeistäni
Väliäkö sillä toisaalta, merkitsen ylös sillä merkitystenkin välillä on eroja sillä, että välittääkö merkityksellisyyksistä vai suhtautuuko siihen välinpitämättömästi
Lopussa rivien välistä löytyy kuitenkin kysymys Mitä väliä tai merkitystä tälläkään kirjoituksella on?
Hellästi
Käteni ovat kuppina edessäni
Päällekäin ja hievahtamatta
kun pitelen sitä käsissäni
Käteni ovat kuppina edessäni Päällekäin ja hievahtamatta kun pitelen sitä käsissäni
Se hohkaa lämpöä ja kevyttä valoa joka kimpoilee iholtani avaruuteen jättäen jälkeensä muistijäljen
Pidätän hengitystäni jännittyneenä uskaltamatta hievahtaa ettei se karkaisi ja jättäisi minua
Tässä olen nyt ollut jo niin kauan etten muistissani ole kohtaa jolloin viimeksi elin pelotta
En kuitenkaan pelkää itseni puolesta pelkään muiden vuoksi, pelkään niiden vuoksi, jotka eivät ymmärrä
Vilkaisen vaivihkaa ympärilleni Ja näen tuhansia muitakin meitä jotka tuijottavat varovasti käsiään
Yhdessä me varovaisesti tarkkailemme ja toivomme olevamme oikeassa ja toivomme ettemme ole ainoita
Toivo. Se on meidän kaikkien. Eikä sen saa antaa sammua.
Varma
Tunnen suurta varmuutta sinun kanssasi
Tuntuu, että olen kaiken aikaa alasti
Vailla muureja tai esteitä
joihin sinun katseesi hankaisi
koska en voisi olla paljaasti minä
Tunnen suurta varmuutta sinun kanssasi Tuntuu, että olen kaiken aikaa alasti Vailla muureja tai esteitä joihin sinun katseesi hankaisi koska en voisi olla paljaasti minä
En ole koskaan ollut näin tosi näin puhdas ja haavoittuva kenenkään muun edessä Kuin olisin antautunut kosketuksesi alle
Ja sinä, katseesi varovaisena olet ottanut minut sisääsi sellaisenaan hyväksynyt haavani ja rujouteni saanut minut taas tuntemaan että tässä on jotain aitoa
Olet jumalattareni palvon piirteitäsi ja sinetöin ne sieluuni ottaen omakseni ja turvaten iäksi
Sinä olet
Kun selkään käy puhuri
joka horjuttaa
Kun ei riitäkään voimat
vastustaa haukkujaa
Kun pimeässä kompuroin
ja nilkutan näkemättä
Sinä ojennat kätesi
joka johdattaa sokeutunutta
Sinä olet korva
joka kuuntelee ja ymmärtää
Kun selkään käy puhuri joka horjuttaa Kun ei riitäkään voimat vastustaa haukkujaa Kun pimeässä kompuroin ja nilkutan näkemättä Sinä ojennat kätesi joka johdattaa sokeutunutta Sinä olet korva joka kuuntelee ja ymmärtää
Kun soimaan itseäni olemattomista virheistä Kun teen itsestäni syyllisen vailla tehtyä vääryyttä Kun kaikki on menetetty eikä mitään ole jäljellä Sinä olet ääni joka erottaa totuuden valheesta Sinä olet suoja Jonka sisältä löydän jälleen itseni
Ja kun en ole itseni ja tarvitsen pelastajaa Sinä olet
Tämä musta
Minä muistan yhden illan
jona kokosin palapeliä
sisällä, valaistussa huoneessa
ulkona paukkuvalta pakkaselta piilossa
ajatukseni silkkaa kultaa
vailla pelkoa ja nykyistä
lannistunutta olemusta
Minä muistan yhden illan jona kokosin palapeliä sisällä, valaistussa huoneessa ulkona paukkuvalta pakkaselta piilossa ajatukseni silkkaa kultaa vailla pelkoa ja nykyistä lannistunutta olemusta
Siinä muistossa tunsin onnea ja turvallista lämpöä juurevaa tunnetta kodista jollaista en ole sen koomin kokenut En varsinkaan tässä nykyisessä yksinkertaisessa kolmiossa
Tuo muisto on palanut mieleeni polttomerkitty synapseihini takertunut ajatuksiini mutta pahinta on se, että se on täynnä valhetta jonka tämä musta on luonut minua kiduttaakseen
Katsos, ei ollut mitään palapeliä ei turvaa tai kotia Ei ollut valoa, ei pakkasen pauketta Eikä lämpöä tai toisen läsnäoloa Oli vain tämä musta joka takertui ympärilleni ja tukahdutti minut.
Taaksepäin
Katsoessani taaksepäin
näen edessäni pelkkää usvaa
Sen sisältä pilkahtelevat hippuset
jotka ovat väreiltään tummia
punaisesta mustaan
Katsoessani taaksepäin näen edessäni pelkkää usvaa Sen sisältä pilkahtelevat hippuset jotka ovat väreiltään tummia punaisesta mustaan
Tunnen jokaisen kohdalla piston kuin ne soimaisivat että olen huono tai muutoin vajavainen
Olen kuitenkin löytänyt sisältäni päättäväisyyden joka on kovettanut ihoni ja tehnyt minut pelottomaksi noille kipeille tuikahduksille menneisyyden hyökkäyksille
Sillä kääntäessäni katseeni eteenpäin se on sinun hymysi, joka minua tervehtii ja jonka peilaan omille kasvoilleni luonnollisena ja lämpimänä
Siinä sinä seisot ylväänä ja kauniina varmana minusta toivottamassa kanssani tulevaisuuden tervetulleeksi
Olet Siinä
Tämä on outoa
erikoista, kummallista
kun kaiken aikaa tunnen sinut
Tämä on outoa erikoista, kummallista kun kaiken aikaa tunnen sinut
Hennoimpana kosketuksena kevyimpänä olemuksena vaikka välillämme on matkaa enemmän kuin tahtoisin
Silti kaiken aikaa tunnen sinut
Viipyilevänä ajatuksena Palavana kaipauksena vaikka et ole täällä vaan jossain muualla aivan liian kaukana minusta
Silti kaiken aikaa tunnen sinut
Kauniina ja voimakkaana Rauhoittavana olemuksena Vaikket ole tässä, olet siinä ja minä olen kanssasi
Sydän
Paljon vartijana on sydän
joka on särjetty rikki
ja eheytynyt arpeutuneeksi taideteokseksi
Paljon vartijana on sydän joka on särjetty rikki ja eheytynyt arpeutuneeksi taideteokseksi
Vuodattanut kaiken kanvaasille jonka pinnalta tarkastelijalle näkyy silkka irvokkuus vaikka tekijänsä niin kauniisti parempaan pyrki
Paljon vartijana on sydän joka on pumpannut väsyneenä pulssia rikkonaiseen rakkauteen, pyyteettömästi
Elvyttänyt viimeiseen asti tuota henkitoreissaan makaavaa ruumista joka kieltäytyi kaikesta ja jota puhtainkaan ei voi enää parantaa
Paljoa se vartio, sydän vaikka sangviinin kätkeekin niin siirtää tunnetta, varastoi ja voimistaa
Kunnes turvallisimmassa paikassa Paljastaa kätkönsä valitulleen
Totisesti
Syvällä metsän keskellä
minä tapasin hahmon
kietoutuneena sammaleeseen
vapisevana rikkaruohojen keskellä
Syvällä metsän keskellä minä tapasin hahmon kietoutuneena sammaleeseen vapisevana rikkaruohojen keskellä
Sinut minä tapasin värisevän ja pelokkaan jonka ympärille asetin käteni ja istuin vartioon
Kuiskuttelin helliä sanoja, jotka rohkaisivat lauseita, jotka lohduttivat Kunnes sanasi virtasivat ja saivat minut kyyneliin
Kuulin paljon, kaiken muistan ensimmäistä ja viimeistä sanaa myöten Kuulin, kuinka olit sinne joutunut kuinka kaltoin oli kohdellut Hän.
Tunsin, kuinka mannerlaatat liikahtivat ja kuinka sisälläni syttyi vala joka vannoi, että voittaisin
Hänet, joka antoi nimen pimeydellesi Hänet, joka sinut pirstaleiksi hajotti Hänet minä selätän
Ne palaset minä autan keräämään ja liimaan ne yhteen omieni sekaan häikäiseväksi elämän taideteokseksi
Niin totisesti minä valvon untasi kun aikakaudet vaihtuvat kun maa muuttuu mereksi kun vuodenajat pyörteinä mullistuvat
niin totisesti, minä selätän pelkosi kunnes uskallat taas avata silmäsi ja maistaa rakkauteni lämmön
Enkä koskaan anna sinun kävellä yksin synkimmän yön lävitse kotiin Koska kotisi on minun luonani
Silmänräpäys
Tänään koin myrskyn keskellä tyvenen
Harmauden lävisti säde
joka tunkeutui sydämeeni
saaden minut hymyilemään
ensin sisältä
sitten ulkoa
lopulta ympärilleni
Tänään koin myrskyn keskellä tyvenen Harmauden lävisti säde joka tunkeutui sydämeeni saaden minut hymyilemään ensin sisältä sitten ulkoa lopulta ympärilleni
Annoin lämmön tukea minua tuulen tuivertaessa leppymättä vavisuttaen, turmellen ja tuhoten kaluten vailla katumusta ensin tähdet sitten planeetan lopulta ruumiini
Jäljelle jäänessä tyhjyydessä loisti ainokaisena säde joka valaisi pientä atomia jähmettäen ikuisuudeksi ensin ajatukseni sitten hymyni lopulta sieluni
Katselin kuinka kaikkeus joka oli ollut niin karu versoi hauraasta säteestä joka palautti värit ensin vihreän sitten punaisen lopulta muut
Sen kaiken minä koin yhdessä pienessä silmänräpäyksessä ja se pelasti minut
Käsi
Kenen käsi on se
joka kurittaa virheen hetkellä?
Joka painaa veteen
ja pitää pinnan alla
kunnes kaikki on ohi
Kenen käsi se on?
Kenen käsi on se joka kurittaa virheen hetkellä? Joka painaa veteen ja pitää pinnan alla kunnes kaikki on ohi Kenen käsi se on?
Muistan, kun kaikki oli pimeää ja etsin hapuillen valonlähdettä Se olin minä itse, joka soimasi Joka huusi omaa tuomiotaan valuttaen synnit ylleen
Unohdin, että armolla on sijansa ja ruoskin itseni tärviölle toistaen vanhaa kaava jonka lopputuloksena ei ole voittajia
Kenen käsi on se joka tukee vastakkaisessa tuulessa? Joka nostaa ylös kun voimat ovat loppu kunnes jaksat taas kävellä Kenen käsi se on?
Muistan, kun vihdoin avasin silmäni ja näin edessäni selkeitä suuntaviivoja Se olin minä itse, joka hyväksyi Joka kertoi suoria totuuksia tehden jatkamisen mahdolliseksi
Tajusin, että heikkouteni olivat inhimillisiä ja valelin salvaa haavoihini lopetin toisteisen kierteen ja aloitin matkani kohti parempaa
Piilossa
Piilotin
kalleimman aarteistani
syvimpään mahdolliseen paikkaan
pois hamuavilta katseilta
ulos omasta mielestänikin
Piilotin kalleimman aarteistani syvimpään mahdolliseen paikkaan pois hamuavilta katseilta ulos omasta mielestänikin
Kunnes aamun kehrästä punottujen pehmeiden hiustesi reunustamat kasvot antoivat sen takaisin hymystäsi omani peilasin
En enää kykene
Päivittäin kipuilen
sen ajatuksen kanssa, että valehtelen
En sinulle, vaan itselleni
Omille arvoilleni irvaillen
Päivittäin kipuilen sen ajatuksen kanssa, että valehtelen En sinulle, vaan itselleni Omille arvoilleni irvaillen
Se iskee yleensä yllättäen vikaantumisen tunne Voi kuinka haluaisin tuolloin huutaa sen vääryyden maailmalle
Hoen olevani vapaa ilman lukkoja ja kahleita tasainen ja vailla vääryyttä Hah. Suurin kaikista valheistani
Todellisuudessa ainoa hetki jolloin tyrskyt ja tuulet eivät ole minua koskettaneet On kun olin kanssasi
Sinä eheytit minut. Siitä lähtien sydämeni syleilyssä on ollut ajatus sinusta minusta, meistä
Se ajatus on pitänyt minut elossa samalla repien päivittäin uuden aukon sieluuni mahdottomuutensa vuoksi
Mahdottomuuskin on valhetta Se vaatii aikaa, tiedän Se vaatii parantumista, tiedän Se vaatii paljon ja tekee kipeää
Ajan kanssa kuitenkin, kenties Voimme kantaa sen taakan yhdessä ja saan vihdoin tehdä kaikkeni jotta sinulla olisi elämässäsi rauha
Sillä vaikka edessäni olisi kaikkeuden puu jonka oksilta saisin valita mieleiseni kääntäisin sille selkäni Sillä olen valintani tehnyt
Sinusta en kykene enää luopumaan
Tuntemattomien teot
Raskaasti rakennettu
on tuo ajatusten kruunu
jonka raudasta valan ylleni
Se köyristää niskani
ja painaa minut suohon
Raskaasti rakennettu on tuo ajatusten kruunu jonka raudasta valan ylleni Se köyristää niskani ja painaa minut suohon
Jostain kaukaa saapuvat tuntemattomien kädet jotka nostavat minut ylös kantavat kuivalle maalle ja kannustavat eteenpäin
Mullistava merkitys on tuntemattomien teoilla pienillä ja suurilla sanoilla pohjattomalla empatialla ja taakan jaolla
Se pelastaa henkiä
Elämä joka välkkyi ohi
Päivän kulku toistoa edellisestä
kun rutiini maalaa eteesi
harmaata tauluaan
Päivän kulku toistoa edellisestä kun rutiini maalaa eteesi harmaata tauluaan
Heräät tuohon toisteeseen kaivat elämäsi taskusta ja alat työstämään tarkoitustasi
Aika valuu ohi hiekkana sivellessäsi ruutua joka sykkii epäjärkeä
Ja kun vihdoin nostat katseesi näet edessäsi tyhjän huoneen joka huokaa menetettyä tilaisuutta
Elämää joka välkkyi ohi kommentti kerrallaan
Ikävä
Voiko ikävöidä ihmistä
jos ei ole tätä koskaan tavannut?
Voiko kaivata lämpöä
jos ei ole sitä koskaan tuntenut?
Voiko tuntea sormenpäät iholla
vaikka ne ovat siinä vain haaveina?
Voiko ikävöidä ihmistä jos ei ole tätä koskaan tavannut? Voiko kaivata lämpöä jos ei ole sitä koskaan tuntenut? Voiko tuntea sormenpäät iholla vaikka ne ovat siinä vain haaveina?
Voiko vuodattaa kyyneliä? Voiko vapautuneesti hymyillä? Voiko nauraa kippurassa? Voiko tukea vailla rajoja?
Näin se on ollut, aikani alkuhetkestä lähtien vuosien kokemusten ja iskujen patinoimana hauraana ja suojattuna kenenkään koskematta Minuuteni piilotettuna
Taivaanrannassa kajastava metsänvihreä valo Heleänä ja soinnukkaana soivan naurun saattelema rikkoo sysimustan monotonian ottaa varoen sen kämmenelleen Olemustani hellien
Varmuudessaan silti niin kovin hellät ajatukset sanat, jotka onkin tarkoitettu korjaamaan sormet, joiden taitava ote murtaa vankilani pinnan hän saa minut laulamaan
hän saa minut kokonaan
Kiire
Uppouduin siihen kaikkeen
Paneuduin mielelläni
Tiivistin ajatukseni ja
Hukkasin kaiken aikani
Uppouduin siihen kaikkeen Paneuduin mielelläni Tiivistin ajatukseni ja Hukkasin kaiken aikani
Käytin siihen kaikkeni Annoin palasia itsestäni Luovutin ylimääräiseni Liitin viimeiseni
Viimein katselin valmista Katselin ja kääntelin Totesin ettei kelpaa Palasiksi murskasin
Epätoivoissani itseäni kivitin Soimasin ja raatelin Miksen koskaan onnistu Kuinka huono olenkaan
Sitten sinä ilmoitit itsestäsi Heleästi naurahdit Taakan harteiltani riisuit Hymyn kasvoilleni liimasit
Yritän saada happea
palkeeni ovat tyhjät
henkeni paennut
latistettu ja olematon
jokin puristaa rintaani
Yritän saada happea palkeeni ovat tyhjät henkeni paennut latistettu ja olematon jokin puristaa rintaani
Se iski kuolleesta kulmasta heitti minut seinään ja kaatoi selälleen lattialle haukomaan ja uikuttamaan näkymättömän painon alla
Kamppailen elääkseni olemattomien käsien sitoessa raajani lattiaan ei ole toivoa, kuvittelen saisinko apua, rukoilen
En osaa enää itkeä kyyneleeni on vuodatettu hukuttavaksi lammikoksi jonka pinnan alle ahdistus painaa kasvoni
Taakka
Toisinaan mietin
miltä tuntuu niistä
jotka ovat näkyviä rooleissaan
ja joilla on vahva side toiseen
jotka tekevät muiden päivästä
merkityksellisen
Toisinaan mietin miltä tuntuu niistä jotka ovat näkyviä rooleissaan ja joilla on vahva side toiseen jotka tekevät muiden päivästä merkityksellisen
Onko sellainen elämä glooriaa ja tuuletusta kun tietää herätessään muiden haluavan pelkästään kuulla heidän äänensä keventyäkseen
Onko siinä pohjaa senkaltaisessa suhteessa mihin uppoutuu niin syvälle että pitää toista hyvänä ja kantaa tätä mukanaan sydämellään
Onko sitä paikkaa edes olemassa mihin minä olisin tervetullut missä ei katsota kasvoja vaan välillä virtaavaa tunnetta Sitä paikkaa missä minä en ole enää pelkkä taakka
Kahleet
Katselen taivaalla lentäviä lintuja
ja kuvittelen itseni niiden joukkoon
Vapaus, seikkailu, uskallus
kaikki nämä ovat pysytelleet saavuttamattomissani
vain hieman kosketukseni ulottumattomissa
Katselen taivaalla lentäviä lintuja ja kuvittelen itseni niiden joukkoon Vapaus, seikkailu, uskallus kaikki nämä ovat pysytelleet saavuttamattomissani vain hieman kosketukseni ulottumattomissa
Olen valmis levittämään siipeni ja liittymään muihin taivaan autuudessa Yritän, pyristelen, ponnistelen mutta kahleet ympärilläni ovat liian vahvat Ne vangitsevat minut yksin maanpinnalle
Kaiku
Aamun sarastaessa
minä kaipasin sinua
puutteena vierelläni
häivähdyksenä
tarpeestani
Aamun sarastaessa minä kaipasin sinua puutteena vierelläni häivähdyksenä tarpeestani
Kutsuin kaukaisuuteen ja sinä vastasit kaikuna kauniina jonka talletin sydämeeni
Nyt sinä olet siinä kuin olisit aina ollut kuin osana minua ja toiveena ettet koskaan siitä lähtisi
Odotus
Olemme riippuneet tässä
kuin siimoista roikkuneet
paikoilleen juuttuneet
ajasta irralliset
odottavat
Olemme riippuneet tässä kuin siimoista roikkuneet paikoilleen juuttuneet ajasta irralliset odottavat
Tuuli ei meihin tartu ei piiskaa viima myrskyjen ei hakkaa tuima puuska suojassa vihalta odottaen
Silmäkkäin me olemme olleet toisiamme katseellamme syöden halun yltyessä sisällämme tuskaisen etäällä odottaen
Huomenna joku repii siteemme saattaa meidät yhteen päästää meidät irti loppuu vihdoinkin odotus
Naamioni
Tänään yllätin itseni hymyilemästä
Peitin nopeasti hairahdukseni
tylyn naamioni alle
sillä eihän se ole sopivaa
että surun airueella
on kasvoillaan aitoa tunnetta
Tänään yllätin itseni hymyilemästä Peitin nopeasti hairahdukseni tylyn naamioni alle sillä eihän se ole sopivaa että surun airueella on kasvoillaan aitoa tunnetta
Sovinnaisuuden vuoksiko salaan itseni Kohteliaisuudestako peitän toden vai kauhistuttaako minua se että vaikuttaisin muiden edessä heikolta inhimillisyydessäni alastomalta
Totuus on kuitenkin se että tänäänkin jokainen värähdys tänäänkin jokainen äännähdys tänäänkin jokainen ele jonka hän osoittaa suuntaani armollisuudessaan saa minut tuntemaan itseni jälleen ihmiseksi
Saa minut löytämään jotain jonka kadotin niin kovin kauan sitten
Kohtaaminen
Onko vaikeampaa
kuin kohdata itsensä
menneisyytensä
kaikki virheet
jotka värittävät
historiansa mustaa tapettia
Onko vaikeampaa kuin kohdata itsensä menneisyytensä kaikki virheet jotka värittävät historiansa mustaa tapettia
Onko tasaväkisempää kuin se taistelu jonka tasavertaiset käyvät alitajunnassa ja joka määrittää jatketaanko matkaa
Onko mikään niin repivää kuin myöntää erheensä tuomita syvimmät juonteet väärin kasvaneiksi irrottaa ne mädänneet ja valaa uusi perusta
Onko helpompaa keinoa rakentaa itsestään parempi kuin polttaa temppeli jota on vaalinut ikänsä ja jonka lehtereiltä vanhat opit huutavat
Ei ole mutta kaskesta kasvaa uusi uljaampi elämä
Nektari
Laakson varjoissa lepää lähde
Sen luona seisoo kolme vartijaa
Jokainen vaatii palan minusta
Ensimmäinen ruumiini
Toinen mieleni
Kolmas sieluni
Neljäs, se näkymätön
vaatii kaiken muun
jotta paranisin
Laakson varjoissa lepää lähde Sen luona seisoo kolme vartijaa Jokainen vaatii palan minusta Ensimmäinen ruumiini Toinen mieleni Kolmas sieluni Neljäs, se näkymätön vaatii kaiken muun jotta paranisin
Ainoa mitä minun täytyisi olisi juoda tätä juomaa Valuttaa tätä polttavaa nektaria sisääni Kunnes se täyttäisi minut ääriäni myöten syrjäyttäisi kaiken mitä minussa oli sisällä
Palkkioksi lupaavat ikuisen elämän vailla huolia, murheita, kipua tai ahdistusta Kunhan vain juon kaiken tarjotun Todellako?
Juon ahnaasti Juon lisää Juon enemmän Juon ja juon ja juon Saamatta koskaan kyllikseni Saamatta koskaan astiaani tyhjäksi Saamatta koskaan helpotusta
Lopulta romahdan polvilleni Janoisena. Epätoivoisena. Eikö tämä koskaan lopu? Eikö tämä tuska koskaan hellitä?
Eikö tämä viina korjaakaan minua?
Ylpeydestä
Katson sinua kaukaisuudesta
ja olen ihmeissäni
raadat päivittäin
tehdäksesi itsestäsi ehyemmän
paremman
voimakkaamman
Katson sinua kaukaisuudesta ja olen ihmeissäni raadat päivittäin tehdäksesi itsestäsi ehyemmän paremman voimakkaamman
Ihmetykseni ei kumpua epäuskosta vaan puhtaasta ihailusta sitä antaumusta ja aitoa tahdonvoimaa kohtaan pyyteetöntä palavaa
En liene koskaan ollut ylpeämpi yhdestäkään sielusta joka ponnistelee ollakseen parempi ja viisaampi uteliaampi tasapainoisempi
Pakahdun ylpeydestä
Parvi
Parvi lintuja lentää harmaalla taivaalla
Matkalla kotiin? Vai uusiin seikkailuihin?
Muuttavatko ne jonnekin kenties ensimmäistä kertaa?
Minkälaista uskallusta se vaatiikaan
Minkälaista kanttia mullistaa elämä
Parvi lintuja lentää harmaalla taivaalla Matkalla kotiin? Vai uusiin seikkailuihin? Muuttavatko ne jonnekin kenties ensimmäistä kertaa? Minkälaista uskallusta se vaatiikaan Minkälaista kanttia mullistaa elämä
Katoavat pian horisonttin taakse näkymättömiin Paikkaan jota en näe, jota en ole koskaan nähnyt Jota en tule koskaan näkemäänkään Kuinka lohduton se paikka mahtaa olla? Onko sielläkin harmaa huntu kaiken yllä?
Parvi lintuja on poissa. Niiden siiven iskut hävinneet kenties iäksi elämästäni. Jään tuijottamaan taivaanrantaa kaivaten Miksi eivät kutsuneet minua mukaan? Onko syy kyvyttömyydessäni? Olenko vain liian heikko? Sillä enhän minä osaa edes lentää
Muuttaisiko lintu minut jos vain kauniisti pyytäisin?
