Tänään kuuntelin sellaisen kappaleen koiran kanssa lenkkeillessä, että tirautun kyyneleen sen kunniaksi. En surullista tai iloista, vaan aivan puhtaasti tunteesta kummunneen sellaisen.
Kuuntelin pitkästä aikaa Emma Salokoski Ensemblen Veden Alla -kappaleen, ja jokin tuossa kappaleessa kummutti tunteet pintaan ja kaiutti menneisyydestä kipeät muistot esille. Ei mitään konkreettista muistoa siis, vaan aallon, josta oli mahdotonta erottaa yksityiskohtia.
Täytyy täsmentää, että en märissyt kovaan ääneen seistessäni koirani kanssa keskellä lenkkipolkua, mutta tunsin suurta liikutusta tilanteessa.
Kertakaikkisen hieno kappale.
Syy miksi edes kuuntelin tuota biisiä pitkästä aikaa on se, että haastattelen tulevana perjantaina Oulussa keikkailevia Emma Salokoskea ja Jarmo Saarta, jotka ovat tuoreehkolle Viileässä Virrassa -levylleen versioineet myös Veden Alla -kappaleen. Näistä lähtyökohdista on hieno lähteä tekemään haastattelua.
Vastaa