HENKKA LAUKKA

  • Etusivu
  • Blogi
  • Tänään
  • Yhteydenotto
  • Linkkipuu
  • Luetut
  • Lyhkärit
HENKKA LAUKKA
  • 06/12/2024

    Omista ja toista kuuntelemasi musiikki – Osa 1: Musiikin hankinta

    Kuukausitilaukset rullaavat luottokortilta, firma kiittää ja pieni artisti itkee rojaltien puutetta. Miten kuuntelemansa musiikin voi tänä päivänä omistaa ja aidosti tukea fanittamaansa yhtyettä? Nykyisessä suoratoistoon keskittyvässä maailmassa on hyvä ottaa välillä ajatus kauniiseen käteen ja pohtia irrottautumista kuukausitilausten oravanpyörästä. Erilaisia palveluja testatessa ja määräaikaisiin sopimuksiin sitoutuessa käy helposti niin, että palvelu unohtuu johonkin taustalle rullaamaan…

    Blogi
  • 26/06/2024

    LYHKÄRI: Terry Pratchett – The Light Fantastic

    Terry Pratchettin The Light Fantastic on hulvaton, hersyvä ja ennen kaikkea vapaasti temmeltävä ensikosketus Kiekkomaailmaan. (LYHKÄRIT ovat SPOILERIVAPAITA ja LYHYITÄ kirjoituksia lukemistani kirjoista.) Olen joskus lapsuuteni villeinä ja vapaina vuosinani lukenut ison kasan Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan (Discworld) sijoittuvia romaaneja ja pitänyt niistä kaikista. Sieltä täältä pistolukuna tehtyjen seikkailujen myötä olen törmäillyt pitkin Ankh-Morporkin varjoisia kujia,…

    Lyhkärit
  • 25/06/2024

    LYHKÄRI: Nefertiti Malaty – Melankolian mestari

    Melankolian mestari kertoo kattavasti ja kunnioittaen Suomen kaikkien aikojen metallikitaristin elämästä, menestykseen johtaneista tekijöistä sekä tämän syvintä ydintä myöten kahtia repineestä palosta säveltää musiikkia. (LYHKÄRIT ovat SPOILERIVAPAITA ja LYHYITÄ kirjoituksia lukemistani kirjoista.) Miika Tenkula on Suomen metallimusiikin historian paras kitaristi. Piste. Tenkulan vertaansa vailla ollut melodiantaju yhdistettynä pohjois-suomalaisiin juuriin, sisäänpäinkääntyneisyyteen ja hirtehisellä huumorilla maustettuun maailmankatsomukseen…

    Lyhkärit
  • 24/06/2024

    LYHKÄRI: Tad Williams – The Witchwood Crown

    Tad Williamsin The Witchwood Crown lunastaa kaikki odotukset ja ylittää ne moninkertaisesti. (LYHKÄRIT ovat SPOILERIVAPAITA ja LYHYITÄ kirjoituksia lukemistani kirjoista.) Luin viime vuoden puolella vihdoinkin Tad Williamsin klassikkoasemaan nostetun korkeafantasiatrilogian Memory, Sorrow & Thorn/Taru Kolmesta Miekasta ja taisin tirauttaa trilogian lopuksi myös parit ikävän kyyneleet, sillä teosten henkilöhahmot olivat onnistuneet juurruttamaan itsensä sydämeeni. On enemmän…

    Lyhkärit
  • 13/04/2024

    Viikon huomionviejät – Nörtimmät ja normimmat

    Tämä on lyhyt postaus asioista, jotka ovat tällä viikolla vieneet huomioni. Lyhyet selitykset mukana. Siinäpä ne. Pyrin kirjoittamaan vastaavia listauksia tästä eteenpäin viikottain.

    Blogi
  • 06/04/2024

    Tyhjyys, jonka sisälle on lukittu loputon maailma

    Olen lapsesta asti ollut vilkkaalla mielikuvituksella varustettu. Lapsuuden leikeissa taivaalla lentelivät lohikäärmeet, metsät olivat maagisia ja kaikkialta löytyi salaisuuksia. En ollut edes tietääkseni lukenut mitään fantasiakirjallisuutta, mutta mieleni kehitti ja putkautteli kätköistään jos jonkinlaisia taikuuteen ja muihin tuohon genreen kuuluviin ominaispiirteisiin sidottuja tarinoita. Mielikuvituksen vietäväksi antautuminen oli helppoa ja minut löydettiin tämän tästä seikkailemasta jossain…

    Blogi
  • 25/01/2024

    Vuosi jolloin kaikki se kauneus palasi

    Olen lapsesta asti, eli lähes aina, lukenut kirjoja. Oli tilanne elämässä mikä tahansa, niin minulla on aina ollut pakopaikka, turvasatama, kirjojen parissa. Seikkailut ovat aina odottaneet pienen pienillä kirjaimilla täytetyillä sivuilla, paperin kahina on luonut turvaa ja tuoreen, vasta ostetun kirjan lohduttava tuoksu vahvistanut sitä. Olen tiennyt joka ikinen kerta kirjan auki narauttaessani, että tästä…

    Blogi
    alkoholi, eddings, Kirjallisuus, magdalena hai, masennus, pratchett, tolkien, wells, williams
  • 25/10/2023

    Fediversen activitypub integraatio-ominaisuuden testi

    Fediversen activitypub integraatio-ominaisuuden testi.

    Blogi
  • 06/07/2023

    Lankavyyhdillinen solmussa olevaa datavarkautta

    Sosiaalinen media on murroksessa. Siitä ei pääse mihinkään. Viime viikkojen suuri puheenaihe sosiaalisen median maailmassa ei ole ollut pelkästään Twitter ja sen asettamat API-muutokset sekä tavallisen käyttäjän luku- ja kirjoitusrajoitukset, sekä tämän oman itsensä kanssa riidoissa olevan alustan vääjäämätön luhistuminen oman kaaoksensa alle. Metan Twitterkilpailija Threads -sovelluksen julkaisu Yhdysvalloissa on noussut nimittäin senkin yli, ja…

    Blogi
    bluesky, data, fediverse, mastodon, meta, thread, twitter
  • 15/05/2023

    Käärijä yhdisti kansakunnat ja varasti sydämet – EBUn täytyy herätä

    Viime viikonloppuna päättyneet vuoden 2023 Euroviisut olivat lopputulokseltaan pettymyksen täyteiset. Suomalaisten riemu ennakkosuosikin asemassa olleen Käärijän odotetusta menestyksestä — ja jopa mahdollisesta voitosta — kariutuivat pettymykseen ja epäuskoon kun Ruotsia edustanut Loreen voitti kilpailun lopulta varsin pienellä marginaalilla. Plagiointisyytöksiltäkään ei vältytty ja Loreenin voittobiisi Tattoo kieltämättä kuulostaa aivan täysin ukrainalaisen Mika Newtonin vuonna 2007 levyttämältä…

    Blogi
    euroviisut, eurovision, käärijä
1 2
Seuraava sivu

Designed with WordPress